Kysyntä kasvaa – onko yrityksesi varautunut?

Kiitos asiakkaillemme antoisasta kuluneesta keväästä. Myös meillä Makrumilla on ollut ilo huomata, että mediassa kerrottu työllisyyden ja suomalaisen teollisuuden nousuvire on totta: metalliteollisuuden tilaukset ja vienti ovat vuoden sisällä kasvaneet, mikä on näkynyt meilläkin vilkastuneina kyselyinä ja uusina projekteina. Kevään mittaan olemme saaneet tehdä asiakkaidemme kanssa useita antoisia vierailuja päämiesten tehtailla ja open house -tapahtumissa.

Hybridityöstön esittelyä Lumex Avance-25:llä

Erityisesti kiinnostus hybridityöstöä kohtaan on lisääntynyt: Matsuuran Lumex-hybridityöstökoneiden tiimoilta meitä ovat työllistäneet testiajot, joita olemme käyneet asiakkaiden kanssa Saksassa tekemässä. Huhtikuun lopussa veimme asiakkaitamme myös Matsuuran järjestämään Lumex Solution Fair -tapahtumaan. Tapahtuman asiakastilaisuuksissa ja koulutuksissa oli mielenkiintoista sisältöä hybridityöstön avaamista mahdollisuuksista. Etenkin helposti omaksuttava Lumex CAM sai kiitosta muotin valmistajilta. Samoin uuden menetelmän suomat mahdollisuudet jäähdytettyjen inserttien valmistukseen herättivät kiinnostusta tuotekehitysinsinööreissä.

Lumex Solution Fairissa nähtyjä testikappaleita (Alesco Modell-Prototype Engineering GmbH)

Asiakkaalle on käyty kevään aikana tekemässä testiajoja myös Fehlmannin uutuuskoneella, Versa-645 Linearilla. Testiajot suoritettiin onnistuneesti +/-1 µ:n tarkkuudella! Sveitsissä Fehlmannin tehtaalla kulkiessa asiakkaalle avautuu eteen valmistajan tapa toimia. Kaikki merkittävät komponentit valmistetaan itse, ja kokoonpanossa arvostetaan käsityön laatua. Koneet kaavataan vielä käsin, ja näin varmistetaan huipputarkka mekaaninen laatu.

Versa-645 Linear

Yleisen noususuhdanteen lisäksi Makrumille tulleiden kyselyjen määrää on kasvattanut Siemens Financial Servicesin kanssa yhteistyössä tarjoamamme työstökoneiden vuokrasopimukset. Konehankinta rahoitusyhtiön kautta vuokraamalla helpottaa asiakasta, koska hankintaan ei tarvitse sitouttaa lainkaan omaa pääomaa. Näin kilpailukyvyn kannalta elintärkeät investoinnit eivät jää tekemättä, ja konekantaa saadaan päivitettyä kilpailukykyisemmäksi.

Kasvun merkit ovat monen hiljaisen vuoden jälkeen kiistattomat, ja toivomme positiivisen kevään olevan enne vauhdikkaasta loppuvuodesta! Jos merkit pitävät paikkansa, vauhti sen kuin kiihtyy syksyyn tultaessa. Tänä kesänä jos joskus kannattaakin varmistaa, että tuotantosi on syksyn tullen valmis vastaamaan kasvavaan kysyntään. Näin yrityksesi pääsee hyötymään uudesta noususuhdanteesta ensimmäisten joukossa. Varautuminen onnistuu parhaiten investoimalla nykyaikaiseen ja kilpailukykyiseen kalustoon.

Muistathan, että tuotannon tehostamista ei tarvitse suunnitella yksin – olemme tukenasi koko hankintaprosessin alusta loppuun tarvekartoituksesta avaimet käteen -toimitukseen. Ota rohkeasti yhteyttä, niin laitetaan teidänkin tuotantoon uutta tehoa!

Kesäisin terveisin,

Marno Miettinen, toimitusjohtaja

 

P.S. Syyskuussa on taas EMO-messujen aika, ja siellä on päämiestemme uusimmat koneet esillä. Seuraa aiheeseen liittyviä päivityksiä nettisivuiltamme!

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.